Kalevan kierroksen luistelu 15.2. Kuopio
Vuoden 2020 Kalevan kierros polkaistiin käyntiin lauantaina Kuopiossa Kallaveden jäällä. 32 kilometrin luisteluun osallistui urheiluseurasta seitsemän naista ja neljä miestä. Luistelu käytiin tänä vuonna luonnonjäällä tekojääradan sijaan. Neljän kilometrin rataa kierrettiin yhteensä kahdeksan kertaa. Radalla oli suhteellisen paljon railoja ja lähtösuoralla navakasti puhaltanut vastatuuli toivat oman haasteensa luisteluun. Mitä pidemmälle päivä meni, sitä suuremmaksi railot murtuivat kun yhä useampi luistelija osui luistimillaan railoihin. Kaatumisia nähtiin päivän aikana useita, eikä KuUS:n miehistä ja naisista tainnut kukaan selvitä reitistä kaatumatta.
Mirvan luistelua edeltänyt korkeanpaikanleiri siivitti naisen huimaan vauhtiin ja Mirva kellottikin joukkueen naisista kärkiajan ollen kaikista naisista seitsemäs. Anne ja Katri L. jatkoivat samalla linjalla sijoilla 10 ja 14. Neljännestä joukkuetuloksiin laskettavasta ajasta vastasi Sanna, vaikka aika painuikin lähemmäs puoltatoista tuntia. Niina ja ensikertalaiset Minna ja Katri J. suoriutuivat myös urakastaan kunnialla, ja kaikki naiset pääsivät maaliin ilman fyysisiä vammoja, henkisiä kolauksia ehkä lukuunottamatta.
Naisten joukkuekisassa KK Länsi-Uusimaa otti odotetusti kärkipaikan, mutta vain 168 pisteen erolla KuUS:n naisiin. Kolmantena oleva kouvolalaislähtöinen Laktaattiasidoosi on vain 202 pisteen päässä, eikä neljäntenä oleva Vauhtivuokotkaan oli kuin 117 pisteen päässä. Joukkuekisasta tulee siis tänä vuonna tiukka, ja ykkössijasta nähdään varmasti tiukkaa taistelua pitkin vuotta!
Miehissä viivalle starttasi neljä. Esa luisteli todellisuudessa omista puheistaan poiketen kelpo ajan, joka oikeutti M55-sarjassa sijalle 3 ja kaikista miesten ajoista sijalle 21. Ainoa päivän tunnin alittaja oli huimalla luistelullaan Ossi Sippu, joka jätti seuraavat jo kolmen minuutin päähän. Jussi, Mika ja Arto pääsivät myös ehjänä perille.
Kierroksen seuraava osakilpailu on Helenan hiihto 22.3. Pyhäjärvellä, mikäli sään haltijan niin sallivat. Tällä hetkellä lumitilanne Pyhäjärvellä ei kovin kummoinen ole, ja lähipäivien selkeät plussakelit eivät tule tilannetta ainakaan parantamaan. Mikäli niin käy, että hiihto joudutaan perumaan, kilpaillaan kierroksella vain viidessä osalajissa. Tämä tuo hieman helpotusta, sillä hiihtokilometrejä ei tälle vuodelle ole vielä kovinkaan kummoisesti saatu kerättyä, ellei sitten erityisesti nauti vesisateessa sivakoimisesta.
M
18. Arto Matinen 1:25:54
M40
15. Jussi Soini 1:15:20
28. Mika Liukkonen 1:23:55
M55
3. Esa Pylvänen 1:11:31
N40
4. Mirva Hilander 1:21:49
7. Katri Lindroos 1:26:09
14. Minna Viljasuo 1:34:46
N50
3. Anne Rasku 1:23:24
9. Niina Simola 1:38:11
18. Katri Jussila 2:08:56
N
5. Sanna Karjalainen 1:27:51
Joukkuekisa naiset
1. KK Länsi-Uusimaa 2396.05 p.
2. Kuusankosken Urheiluseura 2227.5 p.
3. Laktaattiasidoosi 2024.66 p.