Kootut tarinat Joensuu-Jukolasta

Sateisen harmaana elokuun keskiviikkona on hyvä palata hetkeksi Joensuu-Jukolan lämpimään viikonloppuun ja muistella miten seuralla kisassa menikään. Ohessa on lähes kaikilta seuran viestijuoksijoilta omin sanoin tarinaa siitä, mitä Harpatinvaaran rinteillä oikeasti tapahtuikaan:

VENLOJEN  VIESTI 2017

Kuusankosken Urheiluseura 1
Osuus 3 – Maria Rajala

Lähtökohdat Venlojen viestiin olivat kohdallani mielenkiintoiset, olin käynyt keväällä vain kerran iltarasteilla. Tuo ainoa kerta oli jo ennalta tutulla alueella ja paikoitellen melko syvässä lumihangessa, joten siitä ei ihan hirveästi saanut suunnistuksen kannalta irti.

Tavoitteenani viestissä oli tehdä oma suoritus häiriintymättä muista suunnistajista ja välttää virheitä. Lisäksi ajattelin mieluummin nostaa joukkueen sijoitusta kuin laskea sitä.

Alkuviitoitus oli pitkä ja sen aikana kerkesin hyvin tehdä suunnitelmat usealle rastivälille. Joissakin kohdissa sain edetä metsässä lähes yksin, mutta pääosin ympärillä oli muitakin. Muutamaa rastia pummasin vähän menemällä muiden mukana väärälle hajontarastille. Menin viimeiselläkin rastilla ensin väärälle rastille ja olin jo lähdössä etsimään omaa rastiani kauempaa metsän puolelta, mutta huomasinkin sen olevan aukon toisessa reunassa. Ehkä jatkossa voisin ennakkoon ottaa selvää viimeisen rastin/rastien sijainnista. En kuitenkaan tehnyt mitään suurempia virheitä. Metsässä eteneminen oli kohtuullisen helppoa ja mukavaa suurimpia nousuja lukuun ottamatta, mutta loppuviitoitus oli hieman tuskallinen, koska siinä oli ylikulkusillan lisäksi toinenkin ylämäki.

En aivan yltänyt kaikkiin tavoitteesiini, mutta olen kuitenkin melko tyytyväinen suoritukseeni, sillä onnistuin pääosin toteuttamaan alkuviitoituksen aikana tekemäni suunnitelmat.

Osuus 4 – Heidi Kilpinen-Suurnäkki

Pääsin ankkuri osuudelle toiveeni mukaan. Matka ei hirvittänyt, päinvastoin, nautin pidemmästä matkasta, ainoastaan oma suunnistustaitoni mietitytti. Tavoitteena oli saada hyvä itseään ja joukkuetta tyydyttävä ehjä suoritus.

Päivä oli lämmin, ja herätys ollut jo aamu neljältä mutta itse suoritukseen aikainen aamu ja matkustus ei mielestäni vaikuttanut. Lämpö tuntui iltapäivällä, ja myös vaihtopuomilla odottaessa. Lähdön sisäänkirjauksen jälkeen kävin kastelemassa pääni vaihtoalueen vesipisteellä vähän viilentämään ja josko sen jälkeen ajatuskin kulkisi paremmin. Sitten odottelin, ja kun näin Marian tulevan menin oman numeron kohdalle karttaa vastaanottamaan.

Pitkä juoksuosuus k-pisteelle ja availin siinä samalla karttaa, asfaltilla oli minusta helppo juosta ja vauhti nousi kuin huomaamatta, ja heti ohittamaan hitaampia. Sain kiinni heti kartasta, mutta silti alku oli epävarmaa ja letka, jossa juoksin, juoksi väärälle rastille, joka oli kyllä ihan oikean vieressä, kakkonen löytyi sitten ihan suoraan, se oli kaikille sama. Kolmonen löytyi suoraan, nelosta piti hieman hakea, taas letka väärälle rastille, mutta vähän rinnettä alemmas niin löytyi.

Vitonen kokosi taas kaikki yhteen, kuutoselle päätin mennä polkua pitkin, ainoastaan yksi suunnistaja päätti samoin, muut menivät uria pitkin. Polulla oli hyvä juosta mielestäni kannattava valinta. Kutonen löytyi ja matka jatkui, vähän juotavaa matkalta ja kohti seiskaa, seiskan jälkeen taas kokoava rasti kahdeksan.

Sitten ysille, ei saa laskea, mutta letka laski kuitenkin, no väärä rasti, nii-in se meidän rasti on tuolla ylhäällä. Kymppi löytyi, sitten yksitoista, yksitoista – kaksitoista väli tietä pitkin. Siinä kohtaa osa letkaa jäi, sai juosta taas hetken kovaa. Kaksitoista rastin jälkeen tuntui, että kaikki loput rastit löytyivätkin hyvin ja vauhti oli hyvää, sitten jo viimeinen rasti häämötti edessä ja loppuviitoitus, viimeiset mehut irti ja maaliin, kartta järjestäjille ja helpottava sana leiman tarkastuksessa, OK. Se oli siinä, kivaa oli vaikka alku olisi mielestäni voinut mennä hiukan paremmin.

Ja ensi vuonna taas uudestaan!

Kuusankosken Urheiluseura 2
Osuus 1 – Sanna Karjalainen

Lähdin Jukolaan taas mielessä kaksi juoksusuoritusta, mikä näytti ensin hyvinkin todennäköiseltä. Olin talvella jotenkin reväyttänyt takareiden, mikä vaivasi aina kun juoksemassa/rasteilla kävin. Jossain vaiheessa kun näytti siltä, että miesten joukkueet saadaan kasaan ilman naisvahvistuksia, järki sanoi, että ole tyytyväinen, ettei tarvitse lähteä kipuilevaa jalkaa vaivaamaan. Järjen ääni kuitenkin hiljennettiin, ja ehdin jo alustavasti tarjota itseäni naapuriseuralle juoksijaksi, kunnes kävi ilmi, että minua tarvitaan kuitenkin omassa porukassa. Kolmea osuutta en sentään (vielä) lähde juoksemaan, joten venlojen aloitus ja jukolan viitososuus saisivat riittää.

Juoksemassa olen käynyt sen verran, mitä niillä muutamilla iltarasteilla on tullut liikuttua. Jonkin verran pyöräilyä on vuoteen myös mahtunut, mutta mikään huippukunto ei ole ollut edes ihan lähimailla näkyvissä. Pientä rohkaisua sain pari viikkoa ennen Jukolaa iltarasteilla, kun nelivedolla mäkeä kavutessa jalat jopa jaksoivat tehdä jotain, eikä välitöntä happohyökkäystä tullutkaan. Alkoi näyttää mahdolliselta selvitä Joensuu-Jukolasta, etenkin kun jusseissa matkana olisi vain 8 km eikä esimerkiksi pitkää yötä, kuten viimeksi.

Venlojen viestiin lähdin taas jännittäen, että mitenhän sitä jaksaa. Matka K-pisteelle oli luvattoman pitkä, sellainen vajaan kilometrin asfalttijuoksu alkuun. Ja siitä seuraava kilometri oli kävelyvauhtia ylämäkeen. Ilma oli todella helteinen, ja vei kyllä mehut aika tehokkaasti. Kartan nähdessäni ja etenkin maastossa edetessäni tarkka suunnistus muodostui päivän avainsanaksi. Suuria virheitä ei tullut, ja jos tulikin, niin maltoin pysähtyä ja katsella ympärille ja paikantaa itseni (kanssakilpailijoitakin avuksi käyttäen) ilman minuuttikaupalla kestävää turhaa säntäilyä rastiympyrän kupeessa. Harpatinvaaraakin menimme puolelta toiselle, mutta jotenkin oletin sen olevan vielä suurempi kumpu. Suunnistus oli kyllä melko vaativaa ja rastit tarkoissa pisteissä. Suoraa juoksua radalle mahtui varmasti lähemmäs kaksi kilometriä, kun alkuun oli K-pisteelle matkaa 950 m ja vikalta rastilta vaihtoon 460 metriä ja käytännössä tokavikalta vikalle juostiin pururataa pitkin puoli kilometriä. Loppusuoralla ei irronnut todellakaan loppukiriä! Olo oli niin tukala, että en halunnut laittaa kaikkea peliin puolen kilometrin loppusuoralle, kun kuolema olisi tullut maalissa. Nyt vain viimeiset 20 metriä vaihtopuomille meni vähän reippaammin ja silti melkein oli oksennusolo kun pysähtyi. Vaikka lämmin on kivaa niin kyllä siihenkin pitää näköjään tottua, vaikka takareisi ei kyllä ilmoitellut itsestään kertaakaan matkalla.

Osuus 4 – Anne Rasku

Ihan näin alkuun on ihan pakko todeta, että en ole ollenkaan tyytyväinen omaan suoritukseeni Jukolassa. Harmittaa varsinkin Jukolan viestissä, että en pystynyt hoitamaan omaa tonttiani kunnialla, vaan tiputin joukkueen sijoitus yli sadalla sijalla!!

Matkaan olen ennen kaikkea lähtenyt nauttimaan ja hakemaan uusia kokemuksia hyvässä porukassa. Juoksukuntoa kyllä löytyy, mutta kun suunnistutaitoni eivät sitten olekaan ihan samalla tasolla, ei virheetöntä suoritusta ole edes realistista tavoitella. Sisälläni asuva kilpailija toki aina nostaa päätään, niin silloin omat pummit aina harmittavat kovasti, kun on kyse kuitenkin joukkueen sijoituksesta, eikä pelkästään omasta. Tänä vuonna maasto oli mielestäni suunnistuksellisesti todella haastava, mutta mäet eivät olleet ihan niin pahoja kun alkujaan pelkäsin.

Venlojen ankkuriosuus lähti mukavasti liikkeelle, eikä ilmakaan enää kuuden aikoihin ollut ihan niin helteinen, kun aikaisemmin päivällä. Muutamia haparointeja tapahtui alkumatkastakin, eikä rastinotto mennyt ihan putkeen, vaan tuli ensin haettua muutama väärä rasti, mutta kyllähän ne omatkin sitten aina löytyivät. Pahin pummi tuli kuitenkin rasteilla 12 ja 13. Ensin oli rasti 12 hakusessa ja päädyin kompassivirheen takia rastille 13, ei muuta kun sieltä uusi suunta rastille 12, niin ”pienen” ylimääräisen lenkin jälkeen sain leimattua molemmat rastit. Loput 3 rastia löytyivätkin sitten suhteellisen mukavasti ja jäi hyvä maku suuhun. Loppuviitoitusta olikin sitten kiva luukuttaa maaliin asti. Sainpa melkein maksimisykkeet lopussa mittariin. Matkaa tuli gps:n mukaan 10,8 km kun osuus oli linnunreittiä 8,1 km. Yksi pidempi siirtymä (5 rastilta 6 rastille) piti ottaa varman päälle ja kiertää tummanvihreä alue polkua ja tietä pitkin juosten.

JUKOLAN VIESTI 2017

Kuusankosken Urheiluseura 1
Osuus 1 – Mika Liukkonen

Tavoitteena oli tulla vaihtoon kuudensadan paremmalla puolella – jossa tavoitteessa pysyttiin K-pisteelle asti ja siitä vielä ehkä 600 metriä loivaa nousua ja ravia pururataa pitkin ohi ”hepokallion laavun”, kunnes kuvittelin olevani jo ylemmällä oikealle johtavan pururadan risteyksessä – otin oikealle johtavan pururadan muutaman muun kanssa vaikka pääosa porukkaa jatkoi vielä ylämäkeen.. Kun pururata kaartui alta pois ei vaihtoehtoa ollut kuin jatkaa mäensivua ihan ok kulkuisena kohti tietä. Tielle tullessa todellisuus kuitenkin iski – olin ainakin 500 metriä toivottua alempana ja eikun tietäpitkin kapuamaan. Paremman reitin valinnut letka tuli nätisti pellolta alas tielle ja joukossa näkyi yli 1000 lähtönumeroita ihan liikaa. Eli peli oli menetetty jo ensimmäisen kahden kilometrin ”suunnistuksen” jälkeen.

Porukoissa ja turhan hitaassa letkassa edettiin sitten, kunnes toinen pitkä rastiväli rastille 12 tarjosi mahdollisuuden lähteä muualle kuin pääjoukko – kiersin pidemmän kaavan mukaan oikealta polkuja ja teitä pitkin ja muutaman sijan sain paranneltua asemia. Sitten taas letkassa. Loppuun onnistuin tekemään vielä yhden parikymmentä sijaa maksaneen pummin. Ei tullut sitä mitä lähdin hakemaan, mutta ei nyt suuresti tullut hakujakaan rauhallisesta tahdista johtuen varmaankin – perussuoritus siis. Alun kämmi jäi kuitenkin kaivelemaan. Jos olisin alussa malttanut lukea karttaa hieman tarkemmin, niin olisi koko porukalla ollut sata-parisataa sijaa paremmat juoksukaverit seurana Jukolan metsässä. Mutta ehkä ensivuonna sitten..

Osuus 3 – Tommi Manninen

Tässä minun ajatuksia Jukolasta: näin ensikertalaisena vähän jännitti alkuun, että mitenköhän selviän matkasta kun yli 12km on meikäläisen kunnolle aika paljon. Mutta ihan tyytyväinen olin lopuksi suoritukseeni. Juoksukin tuntui kulkevan hyvin kuntooni nähden ja mielessä kävikin että pitäisiköhän vielä vähän nostaa vauhtia. Mutta ajattelin kumminkin pelata varman päälle ja juosta rauhallisemmin ettei lopussa käy huonosti. Pari pummiakin tuli, mutta ei niissä montaa minuuttia onneksi hävitty.

2-rastilla meni vähän liikaa oikealle, mutta sain onneksi itseni kartalle melko nopeasti ja korjattua tilanteen. 12-rastille mennessä jouduin pysähtymään rakon tyhjennykseen ja sen jälkeen lähdin n. 8 hengen letkan perään. Vähän ennen rastia mietin että nyt taidetaan mennä liikaa vasemmalle, mutta kun kaikki sinne kerta menivät niin sinnehän itsekkin sitten tuppauduin. Minun tuurilla kaikki muut olivatkin eri hajonnalla ja siinä sitten väärällä hajontarastilla ihmetellessä menikin pari minuuttia ennen kuin sain taas homman kasaan. 15-rastille mentäessä hukkasin lopussa itseni kartalta. Siinä oli muitakin myös etsimässä samaa rastia ja muut lähtivätkin takaisinpäin. Itse jäin paikalleen ja yritin paikallistaa itseäni kartalta, kun huomasin että rastihan olikin 5m päässä vieressä puskien takana. Kerrankin tuuria…

Muita varsinaisia pummeja ei tullut ennempää. Pari hölmöä reittivalintaa, mutta kun kerta kaikki muutkin sieltä menivät, niin en uskaltanut lähteä sooloilemaan. Lampun otin turhaan 3. osuudelle mukaan. Käytin sitä alussa n. 5 min himmeällä kartan lukemiseen.

Viimeiselle rastille tultaessa leimasin jonkun ”vähän” pulskemman kaverin jälkeen ja ajattelin, että saan siitä vielä yhden päänahan napattua ennen vaihtoa. Ne ajatukset kyllä hävisivät samalla kun kaveri katosi horisonttiin. Kyseinen suunnistaja oli ainakin 100m ennen minua vaihtopaikalla…

Kaiken kaikkiaan reissu oli mahtava. Itse menin jo paikalle perjantai iltana, joten sai lauantai aamuna olla rauhassa. Viikonloppu tosin mentiin n. 4h unilla. Kiitoksia kaikille, että sain olla joukkueessa mukana.

Osuus 4 – Sakari Martikainen

Jukola yhteenvetoa kohdaltani, puomilla vaihtoa varttuessani kuuntelin niitä viestin viejien juttuja niin maaston piti olla erittäin haastellista ja rankkaa, joten päätin juosta alun varovasti.  Ykköselle mennessä katsoin kokoreitin läpi ja tein arvion radan mäkien ylityksistä, ei näyttänyt pahalta. Sitten vaan normaalia perussuunnistusta. Nelosrastilla kävi hetken aikaa kylmät kun kuvionraja ei  täsmännyt minun ajatuksiin, mutta siitä hetki karttaa pyöritellen maisema täsmäsi ja ei muuta kuin leima ja eteenpäin. Juomarastille tultaessa pieni sekoilu ei paha, loppua kohti yritin lisätä vauhtia kun  maasto antoi siihen mahdollisuuden. Olisi voinut vähän kovempaakin vauhtia, mutta ne virheet tahtovat kasvaa. Hyvä näin, olen tyytyväinen omaan suoritukseen.

Osuus 5 – Sanna Karjalainen

Miesten lähdön jälkeen kävin teltalla torkkumassa muutaman tunnin. Online-seuranta on kyllä kätevä, kun hereille havahtuessa voi tarkistaa missä viesti menee. Tommi kolmannella osuudella oli vasta aivan reissunsa alussa, joten uskalsin siirtää herätystä hieman edemmäs. Lopulta nousin puoli neljän jälkeen ja lähdin herättelemään itseäni ulos teltasta. Metsään lähdin aamukuudelta, joten pitempäänkin olisin hyvin voinut torkutella. Viides osuus oli aavistuksen mukavampi rytmiltään kuin venlojen aloitus, joka alkoi pitkällä rastivälillä. Nyt välit olivat suhteellisen lyhyitä ja suunnistukseen sai keskittyä. Ainoastaan Harpatinvaara ylitettiin 1,5 km rastivälillä, minkä jälkeen jatkettiin tarkkaa rastinottoa rinteessä. Osaa reitinvalinnoista suunnitellessa tiesin, että metsään on muodostunut kiitoratamaisia polkuja, joten käytin niitä häpeilemättä hyödykseni, kuten varmasti moni muukin. Ilma oli huomattavasti raikkaampi juosta, joten nyt jaksoin hieman panostaa loppusuoraankin. Vähän harakoille tosin meni, sillä jouduin ensimmäistä kertaa huhuilemaan vaihtopuomilla seuraavan osuuden juoksijaa. Vesa ei ehtinyt tutustua lainkaan vaihtoalueeseen, sillä ensimmäinen kysymys kun kartan sai oli ”mihin päin lähdetään?”. Opastin, että sillan yli ja sinne hävisi.

Kaiken kaikkiaan suunnistuksellisesti tämän vuoden Jukolasta jäi positiivinen fiilis. Onnistuin nostamaan sijoitusta lähtötilanteeseen nähden kummassakin viestissä, ja suuria huteja ei metsässä käynyt. Fillareiden ja apukärryjen mukanaolo siirtymisiin oli niin suuri apu, että kaukana ollut parkkipaikka ei aiheuttanut harmistusta lainkaan. Toki perjantain saapumisella oli osuutensa asiaan, kun saimme jätettyä tavarat Enon puolella jo aivan kisakeskuksen reunamille. Ensi vuodeksi kuulemma seuran juoksijat vaan lisääntyvät, joten Lahden kotikisojen projektia pitää alkaa suunnittelemaan jo hyvissä ajoin!

Osuus 6 – Vesa Puranen

Koska olen asunut Joensuussa opiskeluaikoina, kaupunki oli tuttu ja ystäviäkin jäänyt kaupunkiin. Majoituin ystävieni luona Lehmossa, josta oli kisapaikalle n.30min ajomatka. Kyselin illalla että joukkuekavereilta, monelta oma lähtöaikani suunnilleen olisi. Kuulemma 80% tod.näköisyydellä yhteislähtö, mutta katso kuitenkin tilanne aamulla.

Heräsin viideltä ja totesin että kolmos osuus vielä metsässä – mielestäni aikataulu pitää yhteislähdön osalta. Heräsin uudelleen 06:30, nelos osuus metsässä – ei paniikkia. Siinä aluksi rauhassa heräilin ja söin aamupalaa, kunnes klo 07:00 katsoin tilannetta. Vitos osuuden suunnistaja oli juuri leimannut 3km rastileiman ja osuus 7,3km. Tässä vaiheessa tulikin kiire. Kamat niskaan ja kiireen vilkkaan Enoon. Ajoin auton suoraan Enon keskustaan ja juoksin teltalle. Lenkkarit jalkaan ja juoksin vaihtoalueelle jossa minua kuuluteltiinkin jo. Sain Sannalta kartan ja muistan kysyneeni siinä hässäkässä ”mihin päin lähen?”. Sanna sanoi ettei ehtinyt onneksi kauaa odotella ja näytti suunnnan. Muut hieman hymähtivät ympärillä – suunnistuskilpailusta kun on kyse ja ensimmäisenä kysytään mihin päin pitäisi lähteä. En ollut tutustunut lähtöalueeseen tarkemmin. Onneksi myöhästyminen osuudelta oli vain muutaman minuutin. Tästä alkusählingistä johtuen olin siis jo juossut arviolta 2km parkkipaikalta teltalle ja sieltä edelleen lähtöalueelle. Siitä edelleen kiireellä k-pisteelle ja… ykköselle arviolta 5-10min pummi. Onneksi sen jälkeen tilanne tasaantui ja loput rastit maaliin asti noukittiin hyvin ilman suurempia virheitä. Kokonaisuudessaan reissu oli onnistunut, rata oli miellyttävä suunnistaa ja joukkuekaverit mukavia. Ensi vuonna uudet tavoitteet ja kommellukset!

Ja tosiaan nyt tuli vain kommellukset kirjoitettua. Lisätään vielä edelliseen, että kaksi Jukolaa takana ennen tätä ja molemmat olivat olleet kolmos osuudet, joissa vierähtänyt molemmilla kerroilla 3,5h. Iltarasteja takana hieman toistakymmentä, joissa parhaat sijoitukset olivat olleet B-radan puolivälin joukossa. Asetin tavoitteen 2,5h:iin ja jos kolme ylittyisi niin olisin pettynyt. 2h40min meni odotuksiin nähden hyvin ja ensi vuonna parannetaan edelleen.

Osuus 7 – Ari Hietanen

Lähtökohta tämän vuoden Jukolaan ei ollut hääppöinen helmikuisen nilkkavamman takia. Juoksu harjoittelua ei voinut tehdä täysipainoisesti moneen kuukauteen.

Jalka kesti nippa nappa sprinttikisat  ,mutta maastossa nilkka oireili jo  muutaman kilometrin jälkeen. En muista, että olisin lähtenyt Jukolaan koskaan näin vähällä harjoittelulla. Otin sovinnolla ankkuriosuuden, kun tiesin ettei seurassamme ole tunkua yhteislähtöön ja pitkälle osuudelle. Kun asian tekee itselleen selväksi, voi nukkua yönsä rauhassa. Lompsin kaikessa rauhassa lähtökarsinaan rupattelemaan kohtalotovereideni kanssa. Lähtö suljettiin ja ankkurit päästettiin kartoille.

Tässä vaiheessa kupletin juoni selvisi. Joukkueemme 740 paikka löytyi miltei takarivistä. Lähtökomennon kajahdettua oli edelläni 600 muuta urheilijaa pyrkimässä K-pisteelle. Sillalla jono pysähtyi ja odotimme kiltisti ruuhkan purkautumista. Kun pääsin kirkon mäelle, oli kärki jo K-pisteellä. Eroa meillä oli 2 min jo lähdössä, joten se siitä tasapuolisuudesta. Ensimmäinen väli oli 400 m ja hajontoja tasan kaksi. Kummallekkin rastille meni letkat, jossa juoksi 4-5 suunnistajaa rinnakkain. 2 rasti oli kaikille sama ja sekin 400 metrin päässä. Järjetöntä. Mitä ratamestarin ja TA:n päässä on liikkunut? Eikö kumpikaan miettinyt mitä yhteislähtö tarkoittaa. Kisa menee aluksi aivan kävelyksi. Ei ole mitään järkeä poistua optimaalisimmalta reitiltä. 3 rastilla on vieläkin kävelijöitä. Yritin päästä irti, mutta huonolla menestyksellä. Tässä vaiheessa oli selvää että hommasta tulee letkajenkka.

Itäisellä vaaran kerrolla juostessani metsäautotiellä tapasin tyttäreni, joka oli ollut myös yhteislähdössä tosin 6. osuudella. Vaihdoimme muutaman sanan ja jatkoin matkaa. Pinjalla selvästi painoi edellisillan Venlojen ankkuri osuus jäsenissä. Puolessa välissä radassani oli pari puskarastia. Nämä tuntuivat tuottavan tuskaa. kummallakin tuli tuhrattua aikaa aivan kiitettävästi. Sain InkTen Visa Sipun  kiinni, mutta  menetin otteen hölmöiltyäni pusikossa totaalisesti. Seuraavalla välillä sain Visan selän taas näkyviin ja juottopaikan jälkeen kävelimme rauhassa seuraavan mäen päällä olevalle rastille. Tässä kohtaa päätin yrittää vielä uutta iskua ja nyt pääsin sen verran karkuun että Visan selkää en tämän kisan aikana enää nähnyt. Viimeinen pitkäväli oli sitten reitin valintaa. Valitakko pitkä oikea tiekierto vai rynniä suoraan pitkin pusikoita. Puskaan menijöillä oli jonotusnumerot jo käytössä, joten päätin antaa reiden laulaa. Porukka käveli tietä myöten joten sain aikapaljon nostettua tällä pätkällä . Tosin nilkka ei pitänyt hiekkatien kovuudesta joten oli pikkasen himmattava. Viimeinen 7 rastin paketti oli vielä jäljellä kun vesisade alkoi. Lukulasini menivät huuruun. Näin kartasta ainoastaan rastien numerot ,missä järjestyksessä ne piti ottaa. Koetin kuulustella mihin letkat olivat menossa. Eli loppu tultiin kuulostellen ja sormikopelolla.

Kello ei tykännyt tästä suorituksesta, mutta saatiin sentään ehjä suoritus. Summa summarum. Ilman yhteislähtöä, vesisadetta jne olisivat eväät olleet 2.08-2.12 loppuaikaan.

No ehkä ensivuonna, ellei osuudelle löydetä nuorempaa voimaa.

Kuusankosken Urheiluseura 2
Osuus 1 – Jukka Salo

Jukolassa meni hyvin. Jaksoin juosta ja kunto putkahti esiin juuri sopivasti. Molemmilla pitkillä väleillä tein mielestäni huonot reitin valinnat. Muutoin oli mieletön kokemus ja onneksi ei ollut pimeää vaan käytännössä päiväsuunnistusta alusta loppuun.

Osuus 3 – Mirva Hilander

Tavoitteeni Joensuun Jukolassa oli melkoisen vaatimattomat: vasta sairastetun flunssan johdosta ajattelin olevani tyytyväinen siihen, että pääsisin pitkältä osuudelta hyväksytyllä suorituksella maaliin. Salainen aikatavoitteeni oli noin kaksi tuntia ja itsestään selvänä tavoitteena pidin sellaista minulle perustasoa olevaa suunnistussuoritusta eli muutama keskikokoinen pummi osuisi luonnollisesti kohdalle. Ei täyttynyt tavoitteet. Tai no, maaliin pääsin hyväksytyllä suorituksella, mutta siinä se sitten olikin. Aikaa meni 2h 9min, mutta oikeastaan tuo aikatavoitteenkaan möhliminen ei häirinnyt niin paljoa kuin aivan ala-arvoinen suunnistussuoritus.

Ensimmäiselle rastille mennessäni tein helpon virheen ottaessani itsevarmasti väärän polun. Sitä virhettä sitten paikkailin kiertämällä A3-kokoisen kartan oikeasta alareunasta vasempaan alareunaan. Tuollaisen mokan jälkeen en saanut kasattua itseäni, vaan virhe seurasi toistaan. Maaliin tullessa ei irronnut loppukiri eikä hymy. Lähes tippa linssissä raahustin saunaan vain todetakseni, että siellä oli niin viileää että saunaan varaamani palautusjuomakin jäi juomatta. Kisakeskuksen grillikioskillekaan en jaksanut jäädä jonottamaan, joten kun pääsin kisakeskuksesta noin 5kilometrin päässä olleeseen asuntovaunuun aamulla vähän ennen kello 07, olo oli kuin humalaisella: univajeen ja alhaisen verensokerin johdosta en meinannut saada edes pyörää lukkoon. Tästä ei ole kuin yksi tie: ylöspäin. Ensi Jukolassa paremmin!

Osuus 4 – Markku Pelttari

Rastit 1, 2 ja 3 menivät sujuvasti, seurakseni sain jo K-paikalta kaverin, joka halusi välttämättä seurata minua. Sitten tiet erosivat ja neloselle omin voimin edelleen suoraan. Viitoselle pieni koukku, kun turhan paljon kiersin vihreää. Kuutoselle edelleen ihan suoraan. Sitten pisin väli seiskalle lähes 1,5 km. Ensimmäinen kilometri mukavasti hyvää maastoa ja polkuja pitkin lähes viivaa seuraten.

Sitten piti kiertää mäen päällä oleva vihreä alue vasemmalta, mutta ahnehdin liian suoraan ja sitten vaan pusikkoon, jossa ei ollut yhtään uraa. Polku tuli kuitenkin vastaan kuten pitikin ja edelleen polun yli alamäkeen ajouraa pitkin rastille. Mutta nyt jostain syystä silmä osuikin kartalla kohderastin läheisyydessä olevalle rastille 11 ja lähdin sitä kohti eikä seiskalle, mutta eipä löytynyt mitään rastia. Jatkoin vasemmalle 100 metriä ja sitten älysin hakeneeni väärää rastia. Ei muuta kun suunta oikealle rastille. Mutta kas kummaa, tulinkin yllättäen latupohjan mutkaan. Silloin vasta huomasin, että olin tullut polulta alas kokonaan toista ajouraa, joka oli noin 200 metriä pohjoisempana eli samaistusvirhekin vielä. Nyt kuitenkin tiesin missä olin ja itsekseni manaillen vaan suoraan oikealle 7-rastille. Aikaa kului ainakin 5 – 6 minuuttia ylimääräistä. Rastit 8, 9, 10, 11 ja 12 aivan putkeen. En viitsinyt edes juomapaikalle poiketa, kun vielä harmitti.

Seuraava moka, rastille 13 ajauduin liian alas ja päädyin rastin takana n. 100 metrin päässä olevalle polulle. Ensin lähdin vielä polkua väärään suuntaan ja sitten takaisin rastille, taisi mennä taas 5 min ekstraa. Loppureitti maaliin olikin sitten helppoa menoa.

Eli summa summarum, kaksi isompaa töppäystä ja yksi pieni koukku. Mutta tuskinpa virheettömällä suorituksellakaan olin päässyt paljon alle 1 h 30 min. Koskaan en ole ollut erityisen ketterä ja vuodet ovat tuoneet mukanaan lisää kömpelyyttä, siis hitautta. Hauskaa kuitenkin oli taas ja ihme kyllä kunto kyllä riitti eli väsymystä en voi syyttää virheistä.

Osuus 5 – Anne Rasku

Jukolan viestiin osallistuminen olikin sitten ihan uutta minulle, kun  jossain ”mielenhäiriössä” lupasin Karjalaisen Sannalle lähteä paikkaamaan 5. osuutta. Ajattelin jo etukäteen, että tulikohan haukattua nyt liian iso pala!! Sen verran taisi naista jännittää, että nukkuminen teltassa jäi pariin tuntiin ja matkaan lähdin silmät ristissä ja pää hatarana. Jo heti alkuviitoitusta K-pisteelle juostessa tunsin, että Venlat painoivat jaloissa ja pahasti ja kun pääkään ei ollut ihan suunnistumoodissa, niin lähtökohdat olivat aika haasteelliset.

Mäissä varsinkin tuntui edelliset päivän veto, mutta tasaisella juostessa jalat toimivat aika ajoin ihan mukavasti. Vaikkakin maastossa olikin jo tullut pyörittyä, ei se kyllä auttanut ollenkaan, paikat vaikuttivat ihan uusilta. Välillä pyörittiin hukassa oikein huolella, suurimmaksi osaksi herraseurassa tällä kertaa 🙂 Pahin pummaus tuli rastilla 5, jossa mun lisäksi pyöri valehtelematta parikymmentä herraa. Siinä meni vihreät, valkoiset ja siniset värit itse kullakin sekaisin. Jälkeen päin karttaa tutkiessa on helppo ihmetellä, että miten oli mahdollista moinen hölmöily, mutta metsässä tapahtuu välillä kummia. 20 min siinä porukalla pyörittiin, mutta löytyihän se hukassa oleva rasti vihdoin ja viimein. Moisesta megapummista onkin sitten aika vaikea lähteä uuteen nousuun, haparointi tuppaa jäämään päälle. Lähti se suunnistus sitten kuitenkin taas jollain lailla sujumaan, mutta viimeiset 4 rastia tuntuivat jo ihan ylivoimaisilta, kun pää ei toiminut enää ollenkaan. Sitten kun uusintalähdön kaverit kirmasivat vastaan, meinasi ote herpaantua lopullisesti. Kilpailukeskuksen kuulutukset myös hiukan häiritsivät keskittymistä, kun ei meinannut malttaa pitää päätä kylmänä, kun tietää maalin jo häämöttävän. Oma suoritus Jukolassa oli huono, mutta löysin sentään kaikki rastit, hylkäys olisi ollut jo ylitsepääsemätön asia. En tiedä johtuiko väsymyksestä, mutta Jukolan rata oli mielestäni haastavampi kuin Venlojen, joten taidan suosiolla jättää Jukolan paremmille suunnistajille.

Tämän reissun jälkeen lupaan jälleen kerran itselleni, että iltarasteja kannataa lähteä kiertämään välillä ihan kävellen ja karttaa tarkkaan lukien, eikä aina yritä saada hyvää juoksutreeniä samalla 🙂 Vauhti pitäisi malttaa mitoittaa omaan suunnistustaitoon sopivaksi. Tämä olkoon mottoni seuraavilla iltarasteilla!

Vaikkakin oma suoritus oli huono, Jukolan fiilistä ei voita mikään. Ihan huippu tapahtuma jälleen kerran, kiitos myös kaikille Kuusankosken Urheilijoille, jotka olivat mukana 🙂

Osuus 7 – Mika Liimatainen

Omalla kohdallani ei juuri ollut ennakko tavoitteita. Tieto Jukolaan lähdöstä tuli nopealla varoitusajalla (kuten yleensä ennenki ) ja turhaan ei ennättänyt jännittämään.. 🙂 Iltarasteilla olin käynyt tänä keväänä aika kivasti, takareiden vaiva on onneksi helpottanut viime vuodesta.

Oma suoritus meni tyypilliseen Jukola tapaan. Ennakkoon tehdyt päätökset unohtuivat ja jälleen sorruin liikaa jonossa etenemiseen… Mutta kokonaisuutena ihan OK suoritus tasooni nähden! Suunnistushan koostuu tuhansista virheistä.

Viikonloppu meni tosi mukavasti ja nopeasti. Jukan ja Jussin kanssa tultiin kimppakyydillä ja Jukka oli varannut majoituksen Joensuu Areenan vierestä, josta bussit kulkivat kilpailukeskukseen suhteellisen hyvin (pois lähtiessä piti hieman jonotella). Jukolasta muodostui jälleen mielenkiintoinen ja mukava seikkailu, ja ensi vuoden Jukolastakin on nyt sitten ”optio” sovittu. 🙂

Omasta puolestani myös kiitokset kaikille mukana olleille!