Kuusankosken Urheiluseura Louna-Jukolassa 2015

Idea Louna-Jukolaan osallistumisesta lähti kesällä 2014. Asia tuli puheeksi entisten rastikerholaisten kanssa. Alun perin oli tarkoitus pyytää edustusseuralta lupa laittaa perinnejoukkueet Jukolaan seuran 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Homma kuitenkin ratkesi jo syyskokouksessa 2014 – urheiluseura oli vapaa tekemään itse päätöksessä Jukolaan osallistumisesta.

Edellisen kerran olimme mukana itsenäisenä seurana Kytäjällä vuonna 2010. Kevättalvella linjatiin johtokunnassa, että seura osallistuu yhdellä joukkueella Venlojen ja Jukolan viesteihin. Tosin joukkueen kasaajalle annettiin mahdollisuus harkita lisäjoukkueita, jos väkeä on jonoksi asti. Joukkueiden kasaaminen sujui mutkattomasti. Kuusi miestä löytyi helposti ja sama määrä naisia. Joten Venlojen viestiin oli ilmoitettava yksi joukkue lisää. Miesten joukkueeseen saatiin täydennysapuja Inkeroisten Terhosta, kun Visa Sippu liittyi kokoonpanoon. Naisjoukkueeseen saatiin puolestaan täydennystä Nokialta ja Helsingistä. Tällöin joukkueet olivat valmiita jo 3 päivää ennen h-hetkeä. Tilanne oli harvinainen, sillä yleensä joukkueet elävät aivan lähtömerkkiin asti. Tämä on yksi pienen seuran hyvistä puolista: homma pysyy hienosti yhden henkilön näpeissä ilman että joutuu kokoajan miettimään muutoksia kokonaisuuksiin.

Venlojen viesti

Ykkösjoukkueen aloittajaksi oli valikoitunut Pia Hietanen. Pia oli nyt mukana kolmattakymmenettä kertaa Venlojen viestissä joten mistään kokemattomasta kisaajasta ei ollut kyse. Kakkosjoukkuetta lähti kiidättämään Jenni Korkeakoski Nokialta. Hän liittyi mukaan joukkueeseen kaverinsa Elina Hyyrysen vinkistä. Jenni on myös kokenut kisaaja KooVeen riveistä. Jenni aloitti räväkästi ollen 2,2km väliajoissa sijalla 645 Pian sijan ollessa 733, jolloin aikaeroa oli 50 sekuntia Jennin hyväksi. Ennen seuraavaa 5,0 km väliaikaa Jenni teki virheen tiukassa rinteessä ja joutui antamaan hieman Pialle periksi. Pian sijoitus 721 ja Jennin 810. Aikaero Pian hyväksi 2:20. Loppua kohden Jenni kiristää tahtia ja saavuttaa Piaa, mutta matka loppuu kesken. Eroa maalissa 1.33 Pian hyväksi. Vaihtosijoitukset olivat Pialle 690 ja Jennille 757. Hyvä osuus molemmilta naisilta, sillä pitää muistaa että joukkueita kisassa oli mukana tässä vaiheessa 1374.

Toisella osuudella viestinviejät olivat ykkösjoukkueessa Heidi Kilpinen-Suurnäkki ja kakkosjoukkueessa Elina Hyyrynen. Heidi aloittaa hieman varovasti ja 2,2km väliajoissa sijoitus on 740. Elina sitä vastoin nauttii tilanteesta ja antaa kokemuksen puhua sijoituksella 714. Joukkueiden välistä eroa on 1,50 minuuttia Elinan hyväksi. Väliajan jälkeen molemmat daamit parantavat vauhtiaan, mutta 3,7 km kohdalla meno hieman hyytyy sijoitusten ollessa Heidillä 766 ja Elinalla 758. Käytännössä naiset näkevät toisiaan silloin tällöin. Vaihtoon Elina saapuu sijalla 759 ja Heidi 765. Aikaeroa joukkueilla on ainoastaan 31 sekuntia kakkosjoukkueen eduksi. Kokonaisuutena hyvä osuus – suuremmilta virheiltä vältyttiin.

Kolmannella osuudella seuramme värejä kiidättivät Marjut Pajari ykkösjoukkueessa ja Riikka Susitaival kakkosjoukkueessa. Riikka saatiin mukaan joukkueeseen suunnistajapankin kautta. Heti ensimmäiseen väliaikaan Riikka nykäisee Marjutiin 2 minuutin ja 20 sekunnin kaulan. Joukkueiden sijoitukset ensimmäisellä rastilla olivat 726 kakkoselle ja 751 ykköselle. Molemmat joukkueet olivat selkeästi noususuunnassa. 5,3 km väliaikaan Riikka oli kasvattanut eron Marjutiin 4 minuuttiin. Sijoitukset olivat Riikalle 710 ja Marjutille 763. Vaihdossa Riikka oli reilut 6 minuuttia ennen Marjutia sijojen asetuttaessa 708 kakkosjoukkueelle ja 774 ykkösjoukkueelle. Riikka oli selkeästi vahvistus joukkueellemme ja osoittaa sen tosiasian, että suunnistajapankista löytyy hyväkuntoisia ja taitavia suunnistajia. Kiitos Riikalle joukkueemme puolesta! Myös Marjut teki hyvän suorituksen: jalkaongelmat näyttivät selätetyiltä ja suoritus oli tasaisen varma. Tästä on hyvä jatkaa.

Ankkuriosuudelle ladottiin sitten pidempiä puita uuniin. Ankkurinaiset olivat molemmat Kalevankiertäjiä, joten kuntoa tällä näyttävällä kaksikolla oli vaikka muille jakaa. Kakkosjoukkueen viestiä lähti viemään Anne Rasku ja ykkösjoukkeen Katri Lindroos. Ensimmäiseen 2,2 km väliaikaan Anne avaa varovasti käyttäen aikaa 22:34 sijoituksen ollessa 712. Katri pistää heti alusta tuulemaan Ensimmäiseen väliaikaan 14:20 ja sija 703. 5,9 km väliajoissa näkyy, että Anne on selvästi saanut juonesta kiinni. Sijoitus on 674 ja hän etenee käytännössä samaa tahtia Katrin kanssa. Katrin sijoitus on 672. Hyvää tasapainoista tekemistä tähän mennessä. Lopussa hajonnat purevat ja kaksikko joutuu eroamaan. Katri pistää jälleen turboruuvia hieman kireämmälle ja tulosta syntyy. Loppusijoitukseksi kirjataan ykkösjoukkueelle 652. Kakkosessa Anne joutui hieman antautumaan lopussa, mutta sijoitus 739 on loistava suoritus. Aikaeroa joukkueiden välille syntyi 10:55 ykkösjoukkueen hyväksi. Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä valmistautumaan ensi vuoden Lappeen Venlojen viestiin. Kiitos tästä viestistä kaikille Venloille seuramme puolesta. Toivottavasti näemme teistä mahdollisimman monta mukana ensi kesän viestissä seuramme riveissä.

Jukolan Viesti

Joukkueen aloittajan viittaa kantoi hartioillaan Paavo Forsberg. Paavon valmistautumista viestiin sotki ärtynyt kurkku, joka piti joukkuetta varpaillaan viimeiseen vuorokauteen asti. Mutta onneksi Paavo tunsi olonsa sen verran terveeksi, että mies uskaltautui rynnistämään Jukolan yöhön. Lähtönumero 1029 oli parempi kuin mitä olimme pelänneet. Pahimmassa tapauksessa se olisi voinut olla 1700 tai enemmän. Tavoitteemme päästä 1000 joukkueen paremmalle puolelle vaikutti realistiselta. Paavon avaus oli kuitenkin mainio. Tekniikka pelasi ja suurilta virheiltä vältyttiin. Meno oli tappavan tasaista. Siitä kertovat väliajat 3,4 km 26:20, 9,4 km 1:32:29 ja 12,9 km 2:08:43. Paavon vaihtosijoitus oli 877 ja aika 2:13:26.

Toiselle osuudelle saimme lainaksi Inkeroisten Terhosta Visa Sipun. Visa oli uusinut otsalamppunsa, joten nyt kalustolle tuli mainio testimahdollisuus. Kyyti oli kuitenkin toisella osuudella sen verran kylmää, että Visa joutui antamaan jonkin verran periksi. Pieniä virheitä sattui myös matkanvarrella. Toinen osuus on Jukolan pimein, ja on näin harrastelijajoukkueelle hyvin haastava. Väliajat kertovat hyvin matkan etenemisestä: 3,4 km 31:53 , 7,9 km 1:27:20 ja 11,5km 2:02:52. Vaihdossa Visa oli käyttänyt aikaa 2:07:44 sijoituksen ollessa 1020.

Kolmannelle osuudelle eli pitkään yöhön laitoimme joukkueemme raateluhampaan Mika Elon. Mika pyysi itse päästä tälle osuudelle, joka kertoo hyvin siitä motivaatiosta, jota mies tätä osuutta kohtaan tuntee. Mika eli ”Mikko” teki ennen juoksua havainnon, ettei isoa lappua tarvita tässä kisassa vaan otti pelkät lukuvalot käyttöön. Viisas päätös. Mikko pisti tuulemaan heti alusta. 3,4km väliaika oli 24:55. 10,1 km hän porhalsi ajassa 1:27:48 ja 15 km 2:08:09 . Vaihdossa aikaa oli kulunut 2:11:43 ja sijoitus oli noussut peräti 241 sijaa – sijoitus vaihdossa 779. Henkilökohtaisissa sijoissa Mika oli 464 nopein osuudellaan eli miehen työ.

Neljäs osuus oli joukkueemme nestorin Sakari Martikaisen heiniä. Saku kilpailee harvakseen, joten miehen päivän kunto oli meille arvoitus. Tiesimme Sakun kuitenkin varmaksi menijäksi, joten olimme luottavaisilla mielin. Eikä Sakun suoritus jättänyt ketään kylmäksi. Mies jatkoi siitä mihin Mikko lopetti. Varmaa rauhallista suunnistusta ja hyvällä vauhdilla. Siitä kertovat väliajat: 2,5 km 22:18, 6,0 km 1:02:21 ja 7,7 km 1:20:40. Loppuaika 1:22:55 oikeuttaa sijoitukseen 754. Upea suoritus.

Viides osuus on hajontapari neljännelle osuudelle. Kyseinen osuus oli annettu Henrik Karlssonin huomaan. Henkka hoiti leiviskänsä tasaisen varmasti. Aivan Sakumaiseen lentoon hän ei aivan syttynyt, mutta perusvarma tekeminen näkyy suorituksesta. Väliajat 2,5 km 25:38, 6,5 km 1:14:22 ja 8,2 km 1:33:07. Vaihdossa Henkka oli ajalla 1:34:58. Sijoitus tässä vaiheessa 799.

Kuudennelle osuudelle joukkue laittoi allekirjoittaneen – Hietasen Arin. Kokemusta kyllä löytyi, mutta suunnistusvarmuus on ollut hieman hakusessa. Osasyynä lienee heikohko näkö, joka haittaa etenkin alamäissä. Alku ei Arilta lähtenyt kovinkaan ruusuisesti: heti ykköselle neljän minuutin haku. Tämän jälkeen pikainen itsensä kasaaminen ja kohti seuraavaa virhettä viitosrastilla. Osuuden 2 isoa ja 2 pienempää virhettä söivät tasapainoisen suorituksen mahdollisuutta. Juoksu kuitenkin oli jonkinmoisessa kuosissa, jos peilataan repaleiseen alkukauteen. Väliajat kertovat kuitenkin korutonta kieltä: 2,5 km 22:01, 9,0 km 1:42:40 ja 12,2 km 2:10:16 . Vaihdossa oltiin ajalla 2:12:07 ja sijoitukseksi 779. Osuus oli selkeästi pettymys juoksijalle, joka parhaina päivinään on juossut pitkiä öitä alle kahden tunnin.

Ankkuriosuudelle olimme saaneet nuorta voimaa. Tosin mistään ankkuroinnin keltanokasta ei ole kyse. Markus Pajari oli kokeillut ankkuriosuutta jo Jämsän Jukolassa pari vuotta aikaisemmin. Matka oli pitkä, joten Markus aloittaa rauhallisesti. Homma on kohtuullisesti paketissa puoleen matkaan asti, jolloin Make lähtee rastilta harmilliset 45 astetta vikaan . Samaistusvirhettä ja muutaman ylimääräisen kierroksen jälkeen omalle loppupään rastille, josta saatiin viimein kiinni. Sijoitus putoaa noin 50 sijaa tämän valitettavan virheen seurauksena. Mutta mies kerää itsensä ja hoitaa homman kotiin. Tosin väsymys paljastelee hampaitaan loppumatkasta ja askel alkaa painaa. Make taistelee itsensä tyylikkäästi maaliin. Hän osoittaa sitä luonnetta mitä seuramme nuorisosta vielä löytyy. Hienoa, että nuoret miehet eivät pelkää koviakaan haasteita. Markuksen väliajoiksi saatiin 2,5 km 27:01, 7,5 km 1:29:35, 13,2 km 2:39:47 ja 14,3 km 2:52:24. Maaliin saavuttiin ajassa 2:54:18. Joukkueen kokonaissijoitukseksi 941 ja kokonaisaika 14:35:13.


Loppuyhteenvetona voidaan todeta, että saavutimme tavoitteemme niin Jukolan kuin Venlojen viestin osalta. Venlojen viestin tavoite oli saada molemmat joukkueet kohtuullisella sijalla ehjänä maaliin, mikä saavutettiin helposti. Miehet taasen painoivat kokonaissijoituksensa alle tuhannen. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen ja Lappeen Jukolaan. Kiitos kaikille mukana olleille sekä erikoiskiitos Katrille ja Esalle loistavasta talkoohengestä .