Polkujuoksu / Polkujuoksucup

Kesällä 2021 järjestetään polkujuoksucup, joka huipentuu syksyllä jo perinteeksi muodostuneeseen Kuusankoski TRAIL -polkujuoksutapahtumaan.

Cupissa on viisi osakilpailua, joista viimeinen on Kuusankoski TRAILin yhteydessä. Jokaisen osakilpailun reitti julkaistaan noin kuukautta ennen tapahtumaa tulostettavana pdf-versiona, ja reittiä voi käydä harjoittelemassa ja juoksemassa niin paljon kuin jaksaa. Varsinaisena tapahtumapäivänä on reitillä ajanotto klo 18-19 välillä. Tuolloin reitti on myös merkattu maastoon. Lähtö reitille on iltarastien hengessä vapaasti kyseisellä aikavälillä. Kaikki osakilpailut ovat Kuusankosken taajaman alueella.

Koska koronarajoitukset ovat vielä huhtikuussa voimassa, toteutetaan osakilpailu #1 Niivermäki omatoimisesti. Käy juoksemassa reitti, ja lähetä tuloksesi sekä joko reitin gpx-tiedosto tai kuvakaappaus harjoituksesta (kuusankoskenurheiluseura at gmail.com) toukokuun loppuun mennessä. Osakilpailun #2 Melkunmäki reittikartta julkaistaan toukokuun alussa.

Polkujuoksucup käsittää siis viisi osakilpailua ja sarjoja on M ja N. Matkoina on valittavana 1, 2 tai 3 kierrosta. Kolmen kierroksen sarjoissa palkitaan kaikissa viidessä osakilpailussa vähiten aikaa käyttäneet mies ja nainen. Kaikkien osallistujien kesken jaetaan päätöstapahtumassa arvontapalkintoja. Cupin osallistumismaksu on 5 e/osakilpailu. Osallistumismaksuun sisältyy kyseisen osakilpailun kaikkiin sarjoihin yksi tulos. Osakilpailun voi maksaa suoraan seuran tilille (FI80 5750 0120 3092 58, saaja: Kuusankosken Urheiluseura, viesti: polkujuoksucup #1-5) tai tapahtumapäivänä paikan päällä.

#1 Niivermäen osakisassa huomioon otetaan paras toukokuun loppuun mennessä lähetetty tulos. Voit myös lähettää tuloksen jokaiseen sarjaan, mutta juoksu pitää juosta omana suorituksenaan. Kolmen kierroksen juoksulla ei voi siis saada tulosta kaikkiin sarjoihin vain kierrosajoilla. Muissa osakilpailuissa yhteistuloksiin laskettava aika kellotetaan kyseisen tapahtuman päivänä. Mikäli tunnin aikana ehdit lähteä toiselle kierrokselle, voit juosta esimerkiksi ensin yhden kierroksen, ja sen jälkeen lähteä kahden tai kolmen kierroksen lenkille. Mikäli koronarajoitukset jatkuvat vielä toukokuun lopulla, myös #2 Melkunmäki juostaan omatoimisena.

Reittikartat ovat täällä sivuilla ladattavissa ja toivottavaa onkin, että reittejä käytettäisiin ahkerasti myös cupin ulkopuolella. Tapahtumiin toivotaan ilmoittautumista yllä mainittuun sähköpostiin ennen kyseistä tapahtumaa (pl. #1 Niivermäki), mutta juoksemaan voi tulla myös ilman ilmoittautumista.

PvmPaikkaPysäköintiRadatLisätietojaTulokset
20.4. - 31.5.Kuusankoski, NiivermäkiSorakuopantie 48ReittikarttaOmatoiminen osakilpailu. Lähetä aikasi reittikuvan kanssa osoitteeseen kuusankoskenurheiluseura at gmail.comTulokset
31.5.Kuusankoski, MelkunmäkiSairaalankuja 6ReittikarttaTulokset
21.6.Kuusankoski, PilkanmaaHuttumäenkatuReittikarttaTulokset
6.9.Kuusankoski, KasakkakallioKarviaiskuja 1ReittikarttaTulokset
3.10.Kuusankoski Trail, HirvimäkiLassilanpellontieLisätietoja ja ilmoittaumisohjeet