Tervetuloa

Kuusankosken Urheiluseuran nettisivuille

Kuusankosken Urheiluseura on 100-vuotias yleisseura, jonka kotipaikka on Kouvola. Seuran toimintaa johtaa ja asiainhoidosta vastaa puheenjohtaja ja kahdeksan hallituksen jäsentä.

Keskitymme eritoten kunto- ja terveysliikuntaan ja jäsentemme kannalta sopivan laajaan kilpailutoimintaan. Tuemme kuitenkin yksittäisiä jäseniämme myös huippu-urheilussa. Tarjoamme niin sisäistä kuin ulkoistakin lajikoulutusta. Kuusankosken Urheiluseuran etuna on kevyt ja matala organisaatio, joka mahdollistaa nopean päätöksenteon.

Seuran urheilulajeja ovat tällä hetkellä suunnistus, luistelu, maastopyöräily, yleisurheilu, polkujuoksu sekä kunto- ja terveysliikunta. Lisätietoja tarjoamistamme urheilumuodoista löydät lajikohtaisilta sivuiltamme.

Yleisseuran jäsenenä voit oman lajisi lisäksi joustavasti kokeilla myös jotain muuta urheilulajia, esimerkiksi suunnistajana osallistua yleisurheiluliiton piiriin kuuluvaan maastojuoksuun.

Uutiset

Napapiiri-Jukolaan osallistuminen

Tulevan kesän Napapiiri-Jukolaan on vielä pitkä aika, mutta käytännön järjestelyiden vuoksi tarvitsemme tiedon reissuun lähtijöistä hyvissä ajoin. Käythän täyttämässä oheisen lomakkeen viimeistään keskiviikkona 29.1., mikäli… / Lue lisää

Seuran pikkujoulut la 30.11.

Tervetuloa seuran pikkujouluihin ja kauden päätöstapahtumaan, joka pidetään lauantaina 30.11. Kuusankoskella Sääksniemessä (Sääksniementie). Ohjelmassa liikunnallinen aktiviteetti, jonka jälkeen sauna ja ruokaa majalla. Ilmoittautuminen osoitteeseen kuusankoskenurheiluseura… / Lue lisää

Syyskokous 26.11.

Sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 26.11. klo 19 Kuusankoski-talolla (Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski). Tervetuloa!… / Lue lisää

Avoin yösuunnistus pe 6.9.

Perjantaina järjestetään avoin yösuunnistus Kouvolan kuntorasticupin yhteydessä. Paikkana on Anhavan maja (Anhavaistentie 415). Maastoon pääsee klo 20.30-21.00, ratavaihtoehdot ovat 5,1 km, 3,9 km ja 2,2… / Lue lisää

Seuranmestaruudet la 7.9.

Seuran suunnistusmestaruudet juostaan lauantaina 7.9. klo 16 alkaen Anhavan majalla (Anhavaistentie 415). Sarjat ovat M ja N, matkana 5 km. Suunnistuksen jälkeen siirrytään Urajärven rannalle… / Lue lisää

Tapahtumat

Somessa