Tervetuloa

Kuusankosken Urheiluseuran nettisivuille

Kuusankosken Urheiluseura on 100-vuotias yleisseura, jonka kotipaikka on Kouvola. Seuran toimintaa johtaa ja asiainhoidosta vastaa puheenjohtaja ja kahdeksan hallituksen jäsentä.

Keskitymme eritoten kunto- ja terveysliikuntaan ja jäsentemme kannalta sopivan laajaan kilpailutoimintaan. Tuemme kuitenkin yksittäisiä jäseniämme myös huippu-urheilussa. Tarjoamme niin sisäistä kuin ulkoistakin lajikoulutusta. Kuusankosken Urheiluseuran etuna on kevyt ja matala organisaatio, joka mahdollistaa nopean päätöksenteon.

Seuran urheilulajeja ovat tällä hetkellä suunnistus, luistelu, maastopyöräily, yleisurheilu, polkujuoksu sekä kunto- ja terveysliikunta. Lisätietoja tarjoamistamme urheilumuodoista löydät lajikohtaisilta sivuiltamme.

Yleisseuran jäsenenä voit oman lajisi lisäksi joustavasti kokeilla myös jotain muuta urheilulajia, esimerkiksi suunnistajana osallistua yleisurheiluliiton piiriin kuuluvaan maastojuoksuun.

Uutiset

Seuravaatteiden sovitus keskiviikkona 31.1.

Seuratiedotteessa mainitut sovitusasut ovat nyt saapuneet! Ari Hietasen luona Kuusankoskella (Luhdantie 5) voi käydä sovittamassa suunnistuspaitaa, juoksutoppia sekä tuuliliiviä keskiviikkona 31.1. klo 17-19! Jos kyseinen… / Lue lisää

Jäsentiedote 1/2018

Varustetilaus Uusia suunnistuspaitoja, tuuliliivejä ja sprinttipaitoja tullaan tilamaan ennen kauden alkua. Paita on NoNamen O-top (http://www.nonamesport.com/fi/tuotteet/clubline-suunnistus/o-top-ss). Paidoista tulee saataville sovituskappaleet helmikuun aikana, ja sovitusajankohdasta… / Lue lisää

Maastoreitin raivaustalkoot 16.12. on peruttu!

Lauantaiksi suunnitellut maastopyöräreitin raivaustalkoot joudutaan perumaan. Reitillä on niin paljon lunta ja jäätä, että ei ole mielekästä lähteä etsimään polkua näissä olosuhteissa. Yritetään uudestaan, jos… / Lue lisää

Jäsentiedote 11/2017

Jäsentiedotteita tullaan vastaisuudessa julkaisemaan täällä kotisivuilla, ja facebookissa muistutellaan aina uuden tiedotteen ilmestyessä, joten siirräthän sivustot aktiiviseen seurantaan! Menneet tiedotteet löytyy Arkisto-välilehdeltä kohdasta Jäsentiedotteet. Syysvuosikokous… / Lue lisää

Syyskokous 27.11.2017

Tervetuloa Kuusankosken Urheiluseuran syyskokoukseen maanantaina 27.11.2017 Kuusankoskitalolle klo 19.00. Käsitellään sääntömääräiset asiat.   Johtokunta… / Lue lisää

Tapahtumat

Somessa